Oletko koskaan ihmetellyt miksi juuri sinä päivänä kun sataa kaatamalla ulkona, olet pukeutunut yli-isoon ja mummonaikaiseen mutta ah niin lämpimään tuulitakkiin ja kumisaappaisiin, hiuksesi ovat littaantuneet sateessa ja meikkisi on poskilla niin vastaan kävelee suoranainen Brad Pittin kaksoisolento. Koko mieskomeuden ruumiillistuma.

Jep, tuttu juttu.                

Sehän ei ärsytä toki? Tai kun olet herännyt varhain koska sinulla on työhaastattelu, olet valmistautunut koko aamun huolella siistiä ensivaikutelmaa varten ja sitten bussi on myöhässä. Hyvästi hyvä ensivaikutelma, kun saavut paikalle 20 minuuttia myöhässä.

Olen usein pohtinut mistä tuokin johtuu? Ohjaako joku kohtaloamme? Mutta silloinhan meillä olisi selvä merkki että esimerkiksi juuri se työpaikka ei ole meitä varten, tai se vastaan kävellyt mies. Mutta mistä sen tietää? Jaa'a siinäpä kysymys. Ei tiedäkään.

 

I'm gonna have a  great day.

    DON'T YOU F*UCK IT UP.

                                             

 

 

 

Tänään pohdin täydellisyyttä. Kukapa sitä ei haluaisi? Moni varmaan löytää itsensä kuvauksesta jossa sillä toisella ihmisellä on asiat niin hyvin, lähes täydellisesti. Mikä hänellä voisi muka olla vialla? Ei hänellä ole vaikeuksia! Siinä sitä ollaan, vertailemassa tämän itse täydellisyyden elämää siihen omaan, josta tuntuu koko ajan löytyvän virheitä. Milloinkaan ei ole täysin onnellinen, aina on jokin asia nalkuttamassa ohimoilla. Viisaat sanovat tv:n keskusteluohjelmissa että onni löytyy pienistä asioista keskeltä arkipäivää, ei siitä täydellisyyden tavoittelusta joihin monet syyllistyvät. Mutta helpommin sanottu kuin tehty! Minä itse esimerkiksi olen sellainen ihminen joka ei yksinkertaisesti osaa olla onnellinen hetkessä. Tyytyväinen kylläkin, tottakai, mutta en osaa iloita esimerkiksi siitä että tänään ei sada. Ajattelen kyynisesti, että kyllä se sadekin sieltä tulee... Ennemmin tai myöhemmin. Pidin äsken tauon kirjoittamisesta sillä aloin miettiä. Itseasiassa minä tulen hyvinkin onnelliseksi pienistä asioista, mutta ne ovat vain erilaisia kuin mediassa esille tuodut onnellisuudenlähteet. Minun onneni löytyy vaikka tekstiviestistä ystävältä jolloin saan ihanan lämpöisen tunteen sisälleni; joku ajatteli minuakin, minullakin on ystäviä! Tai siitä, kun täysin tuntematon ihminen katsoo minuun ja hymyilee. Siinä on jotain niin ihanaa ettei sitä pysty sanoin kuvaamaan. En tiedä mikä se on mutta minulle tulee vain hyvä olo siitä että joku ajattelee minun ansaitsevan hymyn!

Ehkä täytyisi vain jättää se täydellisyyden tavoitteleminen asiassa kuin asiassa. Saisipa yhden stressinlähteen vähemmän. Luottaen siihen että asiat sutjaantuvat vaikka kaikkeen ei olekaan valmistautunut, ja kaikessa ei olekaan paras. Olen hyvä ihminen vaikka tänään en teekkään 50 vatsalihasta, tai pese hiuksia. Olen hyvä ihminen vaikka viettäisin kokonaisen päivän katsellen tv:stä Frendejä ja napostellen suklaata, levy toisensa perään. On myös ihan okei olla joskus kuin perseeseen ammuttu karhu, kiukkuinen ja alakuloinen. Normaalin rajoissa menevät vaihtelut elämässä eivät ole virheitä; ne ovat piirteitä, joita ihailla ja kunnioittaa.

Siis epätäydellistä päivää teille kaikille rakkaat lukijat!

Kirjoitus synty näiden kappaleiden soidessa: Elton John - Hotel California,  MCR - teenagers, P!nk - please don't leave me

 

 

 

Monesti on mieleeni herännyt toive että voisin vaihtaa oman arkisen ja tavallisen elämäni esimerkiksi Carrie Bradshawin elämään. Voisin kirjoitella työkseni, shoppailla lukuisia Manoloja ja viettää aikaa ystävättäreideni kanssa New Yorkin maisemissa. Toisaalta myös olisi hauskaa olla se teini päähenkilö jenkkielokuvassa. Arkisia ongelmia; poikaystävä hukassa, suunnaton finni otsikossa tanssiaispäivänä tai valittava äitipuoli. Mutta vaikka kuinka toivon, laittaen silmät tiukasti yhteen ja ajatellen päättäväisesti, että kun silmäni avaan, olen toivomani henkilö, se ei toimi. Avaan silmät, joissa tiukan yhteenpuristuksen takia vilkkuu keltaisia tähtiä, ja huomaan yhä tuijottavani samaa wc:n peiliä kuin laittaessani silmät kiinni. Masentavaa, eikö? Mietin omia ongelmiani ja se tuntuvat paljon merkityksellisimmiltä kuin ongelmat teinielokuvissa. Miksei minun elämälleni voisi olla juoni suunniteltuna, ja vaikka hairahtaisin väärälle polulle, se olisi silti osa juonta? Vai onko niin? Jos niin on niin minun elämäni juoni on harvinaisen tylsä ja tavallinen, en usko että saisin monta Oscaria tästä teoksesta. Mutta mistä tietää että on kulkemassa oikeaa polkua? Kukaan ei ole huomauttamassa jos valitsenkin väärän tien, koska kukaan ei siitä voi minulle huomauttaa, sillä jokaisen on huomattava se itse. Toista voi aina opastaa vain tiettyyn pisteeseen mutta ei loppuun asti.

Kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta mietin, mitä haluaisin ihmisille sanoa. Syvällä sisimmässäni haluaisin rutistaa teitä kaikkia tiukalla halauksella ja laittaa teidät, rakkaat lukijat, ymmärtämään että täytyy ottaa riskejä jotta tietää kulkeeko oikeaa polkua, ja jos olette hairahtuneet väärälle polulle ei takaisin kannata kääntyä samaa reittiä, vaan etsiä lähin polku joka vain pikkuhiljaa lähestyy oikeaa tietä.

Mikä sitten on se "oikea tie"? Aviopuoliso, kaksi lasta, kultainen noutaja ja punainen omakotitalo? Entä jos ajatus edes vakituisesta kumppanista pelottaa? Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Oikea tie voi olla vaikka Carrie Bradshawia mukaillen ystäviä, kenkiä ja elämää! Sen kyllä tuntee kun elää mieluista elämää. Ei tarvitse ahtautua siihen perussuomalaiseen perhe-elämä muottiin, vaikka naapurin mummo vihjailisikin jo perheen perustamisesta. Ihmisillä on oikeus omaan elämään, ja katsokaakin että te, rakkaat lukijat, elätte oman elämänne juuri niin kuin haluatte!

Kärsin suuresti kun joudun elämään tätä tavallista elämää, haluaisin elämääni enemmän rakkautta ja sitä tunnetta että joku miettii minua iltaisin. Tuntuu että en osaa kuvailla tätä tunnetta.

Kaipa se on se normaalin ihmisen kaipuuta.

Tämä blogikirjoitus syntyi näiden kappaleideiden soidessa; Juju- Huuda, Madonna - American Pie, Jennifer Hudson - I remember me

dance
as though no one is watching you
love
as though you have never been hurt before
sing
as though no one can't hear you