Monesti on mieleeni herännyt toive että voisin vaihtaa oman arkisen ja tavallisen elämäni esimerkiksi Carrie Bradshawin elämään. Voisin kirjoitella työkseni, shoppailla lukuisia Manoloja ja viettää aikaa ystävättäreideni kanssa New Yorkin maisemissa. Toisaalta myös olisi hauskaa olla se teini päähenkilö jenkkielokuvassa. Arkisia ongelmia; poikaystävä hukassa, suunnaton finni otsikossa tanssiaispäivänä tai valittava äitipuoli. Mutta vaikka kuinka toivon, laittaen silmät tiukasti yhteen ja ajatellen päättäväisesti, että kun silmäni avaan, olen toivomani henkilö, se ei toimi. Avaan silmät, joissa tiukan yhteenpuristuksen takia vilkkuu keltaisia tähtiä, ja huomaan yhä tuijottavani samaa wc:n peiliä kuin laittaessani silmät kiinni. Masentavaa, eikö? Mietin omia ongelmiani ja se tuntuvat paljon merkityksellisimmiltä kuin ongelmat teinielokuvissa. Miksei minun elämälleni voisi olla juoni suunniteltuna, ja vaikka hairahtaisin väärälle polulle, se olisi silti osa juonta? Vai onko niin? Jos niin on niin minun elämäni juoni on harvinaisen tylsä ja tavallinen, en usko että saisin monta Oscaria tästä teoksesta. Mutta mistä tietää että on kulkemassa oikeaa polkua? Kukaan ei ole huomauttamassa jos valitsenkin väärän tien, koska kukaan ei siitä voi minulle huomauttaa, sillä jokaisen on huomattava se itse. Toista voi aina opastaa vain tiettyyn pisteeseen mutta ei loppuun asti.

Kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta mietin, mitä haluaisin ihmisille sanoa. Syvällä sisimmässäni haluaisin rutistaa teitä kaikkia tiukalla halauksella ja laittaa teidät, rakkaat lukijat, ymmärtämään että täytyy ottaa riskejä jotta tietää kulkeeko oikeaa polkua, ja jos olette hairahtuneet väärälle polulle ei takaisin kannata kääntyä samaa reittiä, vaan etsiä lähin polku joka vain pikkuhiljaa lähestyy oikeaa tietä.

Mikä sitten on se "oikea tie"? Aviopuoliso, kaksi lasta, kultainen noutaja ja punainen omakotitalo? Entä jos ajatus edes vakituisesta kumppanista pelottaa? Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Oikea tie voi olla vaikka Carrie Bradshawia mukaillen ystäviä, kenkiä ja elämää! Sen kyllä tuntee kun elää mieluista elämää. Ei tarvitse ahtautua siihen perussuomalaiseen perhe-elämä muottiin, vaikka naapurin mummo vihjailisikin jo perheen perustamisesta. Ihmisillä on oikeus omaan elämään, ja katsokaakin että te, rakkaat lukijat, elätte oman elämänne juuri niin kuin haluatte!

Kärsin suuresti kun joudun elämään tätä tavallista elämää, haluaisin elämääni enemmän rakkautta ja sitä tunnetta että joku miettii minua iltaisin. Tuntuu että en osaa kuvailla tätä tunnetta.

Kaipa se on se normaalin ihmisen kaipuuta.

Tämä blogikirjoitus syntyi näiden kappaleideiden soidessa; Juju- Huuda, Madonna - American Pie, Jennifer Hudson - I remember me

dance
as though no one is watching you
love
as though you have never been hurt before
sing
as though no one can't hear you